Pidä huolta pikkuisesta

Tässä postissa on kaksi erillistä aihetta. Se, että pidän huolen pienestä sisälläni. Sekä se, että kuuntelen minulle annettuja vinkkejä.

Koen olevani yksi niistä, joille elämä on antanut kaiken tukensa heräämisessä. Ystäviä, tilaisuuksia, riittävän elintason ja sopivat lähtökohdat sopivilla haasteilla. Ennen kaikkea, mulle on jo varhain annettu tilaisuus saada ohjeita omalle matkalleni niiltä, jotka kulkevat "suoralla tiellä" edelläni.

Olennainen muutos tapahtui siinä kohtaa kun aloin kuunnella ja harjoittaa käytännössä sitä mitä minulle opetettiin. Ryhdyin kulkemaan ja harjoittamaan etsimisen ja hämmennyksen sijaan. Otin vastuun vastaan.

Puhun tästä asiasta nykyisin paljon, sillä tämä vastuun ottaminen, kypsyys ja toimeen tarttuminen tuntuu puuttuvan sieltä mitä kutsutaan henkisyydeksi. Koen siitä kiinni saamisen ratkaisevaksi tekijäksi omalla tiellä etenemisessä. Näin on ollut omalla kohdallani.

Yksi mestarin tärkeimmistä opetuksista minulle on ollut tiivis lause. Pidä huolta pikkuisesta.

Lause on yksinkertainen. Mutta sen soveltaminen käytännössä riitti muuttamaan oman elämäni. Oman herkkyyden, haavoittuvuuden, tarvitsevuuden, epävarmuuden ja kaipuun syleily. Sen syleily, millä noita kaikkia pyrkii piilottelemaan. Syleily paljastaa itsessäi olevat voimavarat olla aikuinen tälle lapselle.

On luontaista etsiä syliä tai tukea toisaalta. Mutta minun pikkuiseni on minun vastuullani. Minun tarpeessani. On minun tehtäväni lopettaa kääntämästä selkä itselleni.

On minun tehtäväni ottaa vastuu pikkuisesta. Elämästä. Henkisestä tiestä. Heräämisestä.

 Yks tapa pitää pikkuisesta huolta on mun kohdalla ollut se, että teen sen kanssa asioita, joita se on aina halunnut tehdä, mutta on ollut liian epävarma tehdäkseen. Osalla meistä ei ole ollut kehittyessämme sellaista tukea, että oltaisiin voitu harjoitella noita asioita tuettuna. Joten, nyt aikuisena tällainen harjoittelu voi tehdä hyvää :)

Yks tapa pitää pikkuisesta huolta on mun kohdalla ollut se, että teen sen kanssa asioita, joita se on aina halunnut tehdä, mutta on ollut liian epävarma tehdäkseen. Osalla meistä ei ole ollut kehittyessämme sellaista tukea, että oltaisiin voitu harjoitella noita asioita tuettuna. Joten, nyt aikuisena tällainen harjoittelu voi tehdä hyvää :)

Ps. kirjoittelin  Inhimillinenhenkisyys.fi -sivulle uusia tekstejä. Puhun siellä siitä, että elämä ja ihmisyys on kuin peli, jossa voi pärjätä vain henkisen tason mukaan sisällyttämisellä, muuten emme edes ymmärrä mistä pelissä on kyse. Jos tätä postia katsoo pelin näkökulmasta, oman pelihahmonsa voimaannuttaminen edellyttää terveen suhteen luomista sen sisällä olevaan sisäiseen lapseen. Lapsi on niin keskeinen osa ihmistä, että sen sivuuttaminen laittaa kaiken muun hieman hassusti vinoon. Menestyminen on uskoakseni taattua vasta kun lapsen nappaa syliinsä.

Aaro Löf